HYMER B-Klasse ModernComfort on Mercedes Benzin ja HYMERin välisen menestyksekkään kumppanuuden täydellinen tulos. ModernComfort-malliston autot ovat ensimmäisiä matkailuautoja, joissa nimenomaan Mercedes Benzin uuteen Sprinterin ohjaamoon on yhdistetty matkailuautojen valmistajan oma alusta. HYMERin palkitun SLC-alustan, kuuluisan PUAL-koritekniikan ja lasikuituvahvisteisen kevytrakennepohjan ansiosta tässä matkailuautojen uudessa sukupolvessa on erityisen kevyt ja vankka rakenne sekä entistäkin parempi turvallisuus ja ajomukavuus.
a) Kaikki hinnat ovat sitoumuksettomia euromääräisiä ohjevähittäishintoja sisältäen arvonlisäveron ja rahdin Suomeen. Hinnat vaihtelevat maakohtaisesti johtuen mm. erilaisista vakiovarusteista, alv-kannoista, rahtikuluista ja muista maksuista. Tarkistathan lopulliset, ajantasaiset hinnat aina jälleenmyyjältämme.
*Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on valmistajan asettama arvo, jota ajoneuvo ei saa ylittää kuormitettunakaan. Sen vuoksi se vaikuttaa luvalliseen matkustajapaikkojen lukumäärään, lisävarusteiden valintamahdollisuuksiin ja mahdollisen kantavuuden arviointiin.
Painoon ja ajoneuvon konfigurointiin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot löytyvät teknisten tietojen kohdasta Oikeudelliset huomautukset ja konfiguraattorista.
Matkailuautoa tai retkeilyautoa (jäljempänä: Matkailuauto) ostettaessa on erityisen tärkeää valita oikea pohjaratkaisu ja miellyttävä sisustus. Lisäksi myös painolla on olennainen merkitys. Perhe, ystävät, erikoisvarusteet, lisävarusteet ja matkatavarat – kaikille näille pitäisi olla tilaa. Samaan aikaan kokoonpanoon ja kuormaukseen liittyy oikeudellisia ja teknisiä rajoituksia. Jokainen matkailuauto on suunniteltu tietylle painolle, jota ei saa ylittää ajon aikana. Tämä herättää matkailuauton ostajissa kysymyksen: Miten minun on konfiguroitava ajoneuvoni niin, että siihen mahtuvat matkustajat, matkatavarat ja lisävarusteet omien tarpeitteni mukaan ilman, että ajoneuvo ylittää määritetyn enimmäispainon? Jotta päätös olisi sinulle helpompaa, annamme alla muutamia vinkkejä, jotka ovat erityisen tärkeitä, kun valitset ajoneuvon tarjonnastamme:
Kuvaus | Arvo |
---|---|
Hintaa) | 135.700 € |
Vakioalusta | Mercedes-Benz Sprinter 315 CDI |
Vetotapa | Etuveto |
kW (hv) | 110 (150) |
Pituus / leveys / korkeus (cm) | 699 / 229 / 298 |
Kokonaisleveys / sisäleveys (cm) | 219 / 212 |
Sisäkorkeus (cm) | 198 |
Akseliväli (mm) | 3900 |
Ajoneuvon massa ajokunnossa (-/+ 5%) (kg)* | 3063 (2910-3216)* |
Valmistajan määrittelemä lisävarusteiden suurin mahdollinen yhteispaino (kg)* | 62 |
Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa (kg)* | 3500 |
Suurin sallittu perävaunumassa (kg)* | 2000 |
Sallittu matkustajamäärä (kuljettaja mukaan lukien)* | 4 - 5 |
Eristyksen paksuus lattia/seinät/katto (mm) | 41 / 34 / 34 |
Tavaratilan luukku L x K (cm) | 90 x 123 |
Nostovuoteen koko P x L (cm) | 194 x 145 / 2x 194 x 65 |
Vuodekoko takana n. cm P x L | 205 x 142 |
Vuode keskellä P x L (cm) | 200 x 110 - 77 |
Vuodepaikat | 4 - 5 |
Pesutila L x S (cm) | 125 x 85 |
Vaatekaappi L x S x K (cm) | 35 x 55 x 188 |
Keittiö L x S x K (cm) | 93 x 98 x 93 |
Jääkaapin tilavuus (josta pakastelokero) (l) | 142 |
Vakiolämmitys | Kiertoilma, 6 kW |
Säilytystila kaasupulloille (täyttöpaino, kg) | 2x 11kg |
Raikasvesisäiliön kokonaiskapasiteetti (l) | 180 |
Raikasvesisäiliön ajon aikainen tilavuus (l) | 20 |
Harmaavesisäiliö (l) | 150 |
Asunto-osan akku (vakio) Ah | 95 AGM |
Pistorasiat 230 V/ 12 V/ USB | 4 / 2 / 4 |
Alusta |
---|
Mercedes-Benz Sprinter 3,5 t - 315 CDI - 110 KW/150 hv - Euro VI-E |
Alustan varusteet |
---|
Sileä alumiinipelti, väri Carrara valkoinen |
SLC-alusta (Super Light Chassis / superkevyt alusta) |
6-vaihteinen manuaalivaihteisto |
65 l polttoainesäiliö |
22 l AdBlue-säiliö |
Yläkiinnitteiset, ajoneuvon väriset lämmitettävät sähköpeilit laajakulmalla |
Mercedes-Benz äänieristys: moottoritilan ja alapohjan äänieristys |
Komfort-turva-alusta |
LED-päiväajovalot ja LED-vilkut integroitu HYMER-ajovaloihin |
Roiskeläpät etu- ja taka-akselilla |
Vetokoukun asennusvalmius |
16" peltivanteet täyspölykapseleilla ja ympärivuotiset renkaat |
Mukiteline säilytyslokeron sijaan |
Kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt |
Juomateline ohjaamossa kuljettajalle ja matkustajalle |
Keyless Start (Start-Stop-näppäin helppoon moottorinkäynnistykseen) |
Lämminilmapuhallus, sähköinen |
ABS (lukkiutumattomat jarrut) / ASR (luistonesto) / EBV (elektroninen jarruvoimansäätö) ja ESP (elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä) |
Automaattinen ajovalojen säätö |
ECO-Start-Stop-toiminto |
Sivutuuliavustin |
Kori ulkoa |
---|
60 cm Maxi-ulko-ovi, jossa ikkuna pimennysverholla ja roskakori |
Sähköinen askelma, 1-portainen |
HYMER-monitoimitakavalot LED-hybriditeknologialla |
Kuljettajan ovi sähköikkunalla ja porrasvalolla |
Tallin kantavuus max 350 kg (lisähintaan 450kg). Ole hyvä ja huomioi akselipainot. |
Suuret tallinovet oikealla ja vasemmalla |
Suuri säilytystila, johon pääsy ulkopuolelta sekä erityisen syvä kellarilokero, johon pääsy sisältä |
Korin PUAL-sandwich-eristys alu/alu (lattia 41mm / seinät 34mm / katto 34mm) |
Lämmitettävä kaksoispohja sekä lattian kellarilokerot |
Lasikuituvahvisteinen kevytrakennepohja XPS-eristyksellä |
Kirkaslasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla takavuoteiden yläpuolella |
Maitolasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla pesuhuoneessa |
HYMER kaksoislasitettu panoraama-kattoluukku 80 x 50 cm LED-valaistuksella oleskelutilassa |
Kori sisältä |
---|
Ohjaamon laskospimennysverho laadukasta plisseekangasta |
Korin ovessa hyönteisverkko |
Kääntyvät pilotti-istuimet asunto-osan kankaalla ja 2 käsinojalla, istuimissa korkeuden- ja kallistuksensäätö |
Komfort L-istuinryhmä (Lounge-versio) ja 2 integroitua 3-pistevyötä |
360° kääntyvä luksus-pöytä, liikuteltavissa myös pitkittäin ja poikittain |
Oleskelu- ja makuutila & valaistus |
---|
Manuaalisesti alaslaskettava ylävuode |
Kaluste-elementteihin integroitu valaistus |
Monivyöhykkeinen kylmävaahtopatja sekä laadukas patjanalunen ilmanvaihdon optimoimiseksi |
Moderni, suoralinjainen sisustus |
Optimaaliset tilasuhteet ja väljyys |
Sisävalaistus kokonaan LED-valoilla |
Keittiön työtasolla LED-valaistus |
Yövalaistus vaihtokatkaisimella |
LED-ulkovalo |
Himmennettävä valaistus (painikkeesta) |
Keittiö |
---|
Keittiön vetolaatikoissa Servo-Soft -itsesulkumekanismi ja aterinlaatikko |
Leveät, vapaasti osiin jaettavat vetolaatikot |
Jääkaappi Smart-Tower 142 l |
Erittäin syvä tiskiallas muotoon leikatulla leikkuulaudalla ja korkealla vesihanalla |
Kiinteät asennukset & tekniikka |
---|
6 kW kiertoilmalämmitys 10l lämminvesivaraajalla |
Lämmityksen LCD-ohjausyksikkö |
Ohjaamon lämmitysratkaisu vahvistetulla kiertoilmalämmityksellä sekä lämmitetyllä kojelaudalla (ei ajon aikana) |
Erityisen matala kaasupullokotelo helppoon kaasupullonvaihtoon |
Lataustehostin asunto-osan akun lataamiseen ajon aikana (max. 70 A) |
Vahvistettu akku 12 V 95 Ah AGM |
Eristetty ja lämmitetty 20/180 l raikasvesisäiliö |
Eristetty ja lämmitetty 150 l harmaavesisäiliö |
7" kosketusnäyttö ajoneuvon toimintojen hallintaan |
HYMER Connect: ohjaa ja valvo matkailuautosi tärkeitä toimintoja HYMER Connect -sovelluksen avulla |
Tupla-USB istuinryhmässä |
Harmaavesisäiliön tyhjennys sähköisesti kojelaudan katkaisijasta |
Automaattinen kaasupullonvaihtaja, sis. törmäysanturi ja EisEx |
Multimedia |
---|
Radio-/TV-valmius sis. 12 V ja 230 V pistorasian, 2 kaiutinta ohjaamossa, 2 etuvuoteella, 2 takana, radio- ja DVB-T2 -antennin |
Tekstiilit ja kalustesävyt |
---|
Kalustesävy Grand Oak |
Kangasyhdistelmä Janeiro |
Paketit |
---|
Laajempi vakiovarustus ilman lisämaksua |
Alusta |
---|
Mercedes-Benz Sprinter 3,5 t - 317 CDI - 125 KW/170 hv - Euro VI-E |
Mercedes-Benz Sprinter 4,43 t - 415 CDI - 110 KW/150 hv - Euro VI-E |
Mercedes-Benz Sprinter 4,43 t - 417 CDI - 125 KW/170 hv - Euro VI-E |
Kokonaismassa 3.880 kg (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Kokonaismassa 4.500 kg (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Alennettu kokonaismassa 3,5 t (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Alustan varusteet |
---|
Ulkoväri kristallinhopea metalli |
Automaattivaihteisto 9G-TRONIC sis. hold-toiminnon |
92 l polttoainesäiliö |
HYMER Premium Full-LED-ajovalot |
Kromikoristeet edessä (maskin ja sumuvalojen reunat) |
Halogeenisumuvalot |
LED-sumuvalot sekä staattinen kaarrevalo |
Keskuslukitus ohjaamon ja asuinosan sekä tallinovissa |
16" mustat kevytmetallivanteet ympärivuotisilla renkailla |
16" kevytmetallivanteet (hopea) ympärivuotisilla renkailla |
17" kevytmetallivanteet (hopea) kesärenkailla |
Täysautomaattinen ilmastointilaite THERMOTRONIC ja sadetunnistin |
Älypuhelimen säilytystaso langattomalla latauksella ja latausasteen näytöllä |
Kojetaulun latauspaketti: 2 x USB-C-liitäntä 5V / 1x 12V pistorasia |
Nahkainen ohjauspyörä (automaattivaihteiseen) |
Hylly kojelaudassa matkustajan puolella |
Aktiivinen etäisyysavustin DISTRONIC+ sis. ratin monitoiminäppäimet |
Aktiivinen jarruavustin |
Lisälämmitin (tukee lämmityslaitetta ajoneuvoa lämmitettäessä) |
Kori ulkoa |
---|
Markiisi adapterilla, kotelo valkoinen, 450 x 250 cm |
Markiisi adapterilla, kotelo hopea, 450 x 250 cm |
Vetokoukku, kuulapää irrotettavissa |
Jatkettu alusta sekä tallin kantavuus 450 kg |
Kattokaiteet takatikkailla ja katon alumiinisella turkkipellillä |
Kattokaiteet takatikkailla ilman katon alumiinista turkkipeltiä |
Kuljettajan oven sähköporras (tulee automaattisesti esiin ovea avatessa) |
Lasikuitukatto |
Hydrauliset tukijalat, sis. automaattisen vakautusjärjestelmän edessä ja takana |
Komfort-ulko-ovi ikkunalla, pimennysverholla, integroidulla roskakorilla ja 2-kertaisella lukituksella |
Komfort-tukijalat takana 2 kpl |
Polkupyöräteline 2 pyörälle, käsin laskettava, max kantavuus 50 kg |
Polkupyöräteline 4 pyörälle, max kantavuus 60 kg |
Lukittava lokero ohjaamossa oikealla puolella |
Avattava ikkuna takana vasemmalla pimennys- ja hyönteisverholla |
HYMER kaksoislasitettu panoraama-kattoluukku 80 x 50 cm takaosassa |
Turvalukko kuljettajan ja korin oveen |
Kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla (edessä) |
Fantastic Vent kattotuuletin keittiön ilmanvaihtoon |
Ohjaamon sivuikkunoissa ja kuljettajan ovessa kaksinkertaiset lasit |
Termopeite tuulilasin ulkopuolelle |
Kori sisältä |
---|
5. istuinpaikka lannevyöllä istuinpenkissä oikealla selkä menosuuntaan |
Pilotti-istuimissa istuinlämmitys ja ristiselän tuki |
ISOFIX - turvaistuinkiinnitys asunto-osan istuinpenkkiin |
Istuinryhmässä säilytystila sivussa sekä pehmusteiden alla |
Tuulilasin näkösuojaverho (alhaalta ylös vedettävä) |
Ulkosuihku tallissa |
Yläkaapisto alas laskettavan ylävuoteen sijaan (sis. kattoluukun keittiön yläpuolella) |
Laadukas, jatkettava pyöreä pöytä aidolla puupinnalla |
Monitoiminen sivuttaistaso sivuttaisistuimen sijaan; sis. istuinmahdollisuuden, kenkä- ja multimedialokeron sekä 2 x 230 V ja 1 x tupla-USB |
Takatallissa turkkipeltilattia ja huopaverhoilu |
Ohjaamon jalkatilan eristematto, irrallinen |
Oleskelu- ja makuutila & valaistus |
---|
Nostovuoteessa lautasjouset |
Takavuoteessa/-vuoteissa lautasjouset |
Manuaalisesti laskettava ylävuode, muutettavissa erillisvuoteiksi |
Ylävuoteen tikkaat |
Vuoteentekomahdollisuus L-istuinryhmästä, sis. lisäpehmusteen ja alas laskettavan pöydän |
Tunnelmallinen valaistuskonsepti: monitasovalaistus, jossa dynaaminen ja yksilöllinen valaistuksen säätö ja tunnelmallinen sokkelivalaistus |
Takavuoteen muotoon ommeltu lakana |
4 koristetyynyä päällisillä |
Keittiö |
---|
Liesi-/kaasu-uuniyhdistelmä |
Pesutila |
---|
Suihkualtaan puinen suojus |
Kiinteät asennukset & tekniikka |
---|
6 kW kiertoilmalämmitys 1.800 W sähkövastuksella ja 10l lämminvesivaraajalla |
Vesikeskuslämmitys |
Lämmönvaihtimen esivalmius Mercedes-Benz |
Kaasunsuodatin automaattiselle pullonvaihtajalle |
Kaasun ulosotto sulkuhanalla |
Asunto-osan toinen akku (95 Ah AGM) sis. 18 A lisälaturin |
HYMER Smart Battery -järjestelmä (50 Ah Lithium), sis. 18 A lisälaturin ja akkutietokoneen |
HYMER-Smart-Battery-järjestelmä (150Ah litium), sis. 18 A lisälaturin ja akkutietokoneen |
Asunto-osan kolmas akku ''HYMER-Smart-Battery-järjestelmä'' (150 Ah litium) |
Aurinkopaneelit 2 x 95 W, MPPT-säädin ja näyttö |
4 x 230 V / 1 x 12 V / 1 x kaksois-USB lisäpistorasia (sekä keittiön seinäverhoilu) |
Kattoon asennettava ilmastointilaite 2400 W |
WC:n ilmanvaihto |
Vedensuodatin raikasvesijärjestelmään |
Lämmönvaihdin vesikeskuslämmitykseen |
Asunto-osan kolmas akku (95 Ah AGM) |
Invertteri 12 V / 230 V, 1800 W, kytkee ensisijaisesti verkkovirtaan |
Takatallin lattiassa nestekiertoinen lämmitys |
Multimedia |
---|
MBUX 10,25" multimediajärjestelmä ratin monitoiminäppäimillä, puheohjaus, navigointi, DAB+, kosketusnäyttö ja peruutuskamera |
22" tai 32" TV-teline |
22" LED-tv integroiduilla kaiuttimilla, kaukosäädin, DVD-asema, HYMER Smart-multimediajärjestelmä Bluetoothilla (DVB-T/C, DVB-S2) sis. Receiver |
32" Smart-LED-tv integroiduilla kaiuttimilla, kaukosäädin, DVD-asema, HYMER Smart-multimediajärjestelmä Bluetoothilla (DVB-T/C, DVB-S2) sis. Receiver |
Toinen 22" LED-tv (TFT) makuutilassa integroiduilla kaiuttimilla, DVD-asema, DVB-T/C, DVB-S2, johdotus ja seinäteline |
Digitaalinen matala satelliittiantenni ilman viritintä |
Digitaalinen satelliittiantenni 80 cm peilillä, ilman viritintä |
Digitaalinen satelliittiantenni 80 cm peilillä, Twin LNB |
Tekstiilit ja kalustesävyt |
---|
Kalustesävy Noce Cognac |
Kangasyhdistelmä Lorane |
Kangasyhdistelmä Jandia |
Kangasyhdistelmä Grazia (Eco Tech -materiaali) |
Tekstiilinahka-/kangasyhdistelmä Dalana |
Tekstiilinahka-/kangasyhdistelmä Marquis |
Nahka-/kangasyhdistelmä La Paz |
Nahkaverhoilu Grigio |
Nahkaverhoilu Napoli |
Mattosarja Samona |
Mattosarja Laguna |
Paketit |
---|
Varustelinja Plus (Ajoassistenttipaketti Plus) |
Varustelinja Premium (Ajoassistenttipaketti Plus ja Premium) |
Komfort-paketti 4 |
Vapaana-paketti XL |
Vapaana-paketti litium |
B-Klasse MC I Arktis-paketti |

DAB-radiovalmius |
Puoliautomaattinen ilmastointilaite TEMPMATIC |
Monitoimiratti |
Vahvistettu etuakseli |
Vakionopeuden säädin sekä ratin monitoiminäppäimet |
Sähköinen pysäköintijarru |
a) Kaikki hinnat ovat sitoumuksettomia euromääräisiä ohjevähittäishintoja sisältäen arvonlisäveron ja rahdin Suomeen. Hinnat vaihtelevat maakohtaisesti johtuen mm. erilaisista vakiovarusteista, alv-kannoista, rahtikuluista ja muista maksuista. Tarkistathan lopulliset, ajantasaiset hinnat aina jälleenmyyjältämme.
*Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on valmistajan asettama arvo, jota ajoneuvo ei saa ylittää kuormitettunakaan. Sen vuoksi se vaikuttaa luvalliseen matkustajapaikkojen lukumäärään, lisävarusteiden valintamahdollisuuksiin ja mahdollisen kantavuuden arviointiin.
Painoon ja ajoneuvon konfigurointiin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot löytyvät teknisten tietojen kohdasta Oikeudelliset huomautukset ja konfiguraattorista.
Matkailuautoa tai retkeilyautoa (jäljempänä: Matkailuauto) ostettaessa on erityisen tärkeää valita oikea pohjaratkaisu ja miellyttävä sisustus. Lisäksi myös painolla on olennainen merkitys. Perhe, ystävät, erikoisvarusteet, lisävarusteet ja matkatavarat – kaikille näille pitäisi olla tilaa. Samaan aikaan kokoonpanoon ja kuormaukseen liittyy oikeudellisia ja teknisiä rajoituksia. Jokainen matkailuauto on suunniteltu tietylle painolle, jota ei saa ylittää ajon aikana. Tämä herättää matkailuauton ostajissa kysymyksen: Miten minun on konfiguroitava ajoneuvoni niin, että siihen mahtuvat matkustajat, matkatavarat ja lisävarusteet omien tarpeitteni mukaan ilman, että ajoneuvo ylittää määritetyn enimmäispainon? Jotta päätös olisi sinulle helpompaa, annamme alla muutamia vinkkejä, jotka ovat erityisen tärkeitä, kun valitset ajoneuvon tarjonnastamme:
Kuvaus | Arvo |
---|---|
Hintaa) | 135.700 € |
Vakioalusta | Mercedes-Benz Sprinter 315 CDI |
Vetotapa | Etuveto |
kW (hv) | 110 (150) |
Pituus / leveys / korkeus (cm) | 699 / 229 / 298 |
Kokonaisleveys / sisäleveys (cm) | 219 / 212 |
Sisäkorkeus (cm) | 198 |
Akseliväli (mm) | 3900 |
Ajoneuvon massa ajokunnossa (-/+ 5%) (kg)* | 3038 (2886-3190)* |
Valmistajan määrittelemä lisävarusteiden suurin mahdollinen yhteispaino (kg)* | 87 |
Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa (kg)* | 3500 |
Suurin sallittu perävaunumassa (kg)* | 2000 |
Sallittu matkustajamäärä (kuljettaja mukaan lukien)* | 4 |
Eristyksen paksuus lattia/seinät/katto (mm) | 41 / 34 / 34 |
Tavaratilan luukku L x K (cm) | 90 x 123 |
Nostovuoteen koko P x L (cm) | 194 x 145 / 2x 194 x 65 |
Vuodekoko takana n. cm P x L | 2x 192 x 86 / 215 x 86 / 192 x 86 |
Vuode keskellä P x L (cm) | 172 x 70 |
Vuodepaikat | 4 |
Pesutila L x S (cm) | 125 x 85 |
Vaatekaappi L x S x K (cm) | 22 x 55 x 188 |
Keittiö L x S x K (cm) | 94 x 59 x 93 |
Jääkaapin tilavuus (josta pakastelokero) (l) | 142 |
Vakiolämmitys | Kiertoilma, 6 kW |
Säilytystila kaasupulloille (täyttöpaino, kg) | 2x 11kg |
Raikasvesisäiliön kokonaiskapasiteetti (l) | 180 |
Raikasvesisäiliön ajon aikainen tilavuus (l) | 20 |
Harmaavesisäiliö (l) | 150 |
Asunto-osan akku (vakio) Ah | 95 AGM |
Pistorasiat 230 V/ 12 V/ USB | 4 / 2 / 4 |
Alusta |
---|
Mercedes-Benz Sprinter 3,5 t - 315 CDI - 110 KW/150 hv - Euro VI-E |
Alustan varusteet |
---|
Sileä alumiinipelti, väri Carrara valkoinen |
SLC-alusta (Super Light Chassis / superkevyt alusta) |
6-vaihteinen manuaalivaihteisto |
65 l polttoainesäiliö |
22 l AdBlue-säiliö |
Yläkiinnitteiset, ajoneuvon väriset lämmitettävät sähköpeilit laajakulmalla |
Mercedes-Benz äänieristys: moottoritilan ja alapohjan äänieristys |
Komfort-turva-alusta |
LED-päiväajovalot ja LED-vilkut integroitu HYMER-ajovaloihin |
Roiskeläpät etu- ja taka-akselilla |
Vetokoukun asennusvalmius |
16" peltivanteet täyspölykapseleilla ja ympärivuotiset renkaat |
Mukiteline säilytyslokeron sijaan |
Kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt |
Juomateline ohjaamossa kuljettajalle ja matkustajalle |
Keyless Start (Start-Stop-näppäin helppoon moottorinkäynnistykseen) |
Lämminilmapuhallus, sähköinen |
ABS (lukkiutumattomat jarrut) / ASR (luistonesto) / EBV (elektroninen jarruvoimansäätö) ja ESP (elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä) |
Automaattinen ajovalojen säätö |
ECO-Start-Stop-toiminto |
Sivutuuliavustin |
Kori ulkoa |
---|
60 cm Maxi-ulko-ovi, jossa ikkuna pimennysverholla ja roskakori |
Kuljettajan puolella ulkotavaratilaluukku L-istuinryhmän alla |
Sähköinen askelma, 1-portainen |
HYMER-monitoimitakavalot LED-hybriditeknologialla |
Kuljettajan ovi sähköikkunalla ja porrasvalolla |
Tallin kantavuus max 350 kg (lisähintaan 450kg). Ole hyvä ja huomioi akselipainot. |
Suuret tallinovet oikealla ja vasemmalla |
Suuri säilytystila, johon pääsy ulkopuolelta sekä erityisen syvä kellarilokero, johon pääsy sisältä |
Korin PUAL-sandwich-eristys alu/alu (lattia 41mm / seinät 34mm / katto 34mm) |
Lämmitettävä kaksoispohja sekä lattian kellarilokerot |
Lasikuituvahvisteinen kevytrakennepohja XPS-eristyksellä |
Kirkaslasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla takavuoteiden yläpuolella |
Maitolasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla pesuhuoneessa |
HYMER kaksoislasitettu panoraama-kattoluukku 80 x 50 cm LED-valaistuksella oleskelutilassa |
Avattava ikkuna takana vasemmalla pimennys- ja hyönteisverholla |
Kori sisältä |
---|
Ohjaamon laskospimennysverho laadukasta plisseekangasta |
Korin ovessa hyönteisverkko |
Kääntyvät pilotti-istuimet asunto-osan kankaalla ja 2 käsinojalla, istuimissa korkeuden- ja kallistuksensäätö |
Komfort L-istuinryhmä (Lounge-versio) ja 2 integroitua 3-pistevyötä |
360° kääntyvä luksus-pöytä, liikuteltavissa myös pitkittäin ja poikittain |
Oleskelu- ja makuutila & valaistus |
---|
Manuaalisesti alaslaskettava ylävuode |
Kaluste-elementteihin integroitu valaistus |
Monivyöhykkeinen kylmävaahtopatja sekä laadukas patjanalunen ilmanvaihdon optimoimiseksi |
Moderni, suoralinjainen sisustus |
Optimaaliset tilasuhteet ja väljyys |
Sisävalaistus kokonaan LED-valoilla |
Keittiön työtasolla LED-valaistus |
Yövalaistus vaihtokatkaisimella |
LED-ulkovalo |
Himmennettävä valaistus (painikkeesta) |
Keittiö |
---|
Keittiön vetolaatikoissa Servo-Soft -itsesulkumekanismi ja aterinlaatikko |
Leveät, vapaasti osiin jaettavat vetolaatikot |
Jääkaappi Smart-Tower 142 l |
Kiinteät asennukset & tekniikka |
---|
6 kW kiertoilmalämmitys 10l lämminvesivaraajalla |
Lämmityksen LCD-ohjausyksikkö |
Ohjaamon lämmitysratkaisu vahvistetulla kiertoilmalämmityksellä sekä lämmitetyllä kojelaudalla (ei ajon aikana) |
Lataustehostin asunto-osan akun lataamiseen ajon aikana (max. 70 A) |
Vahvistettu akku 12 V 95 Ah AGM |
Eristetty ja lämmitetty 20/180 l raikasvesisäiliö |
Eristetty ja lämmitetty 150 l harmaavesisäiliö |
7" kosketusnäyttö ajoneuvon toimintojen hallintaan |
HYMER Connect: ohjaa ja valvo matkailuautosi tärkeitä toimintoja HYMER Connect -sovelluksen avulla |
Tupla-USB istuinryhmässä |
Harmaavesisäiliön tyhjennys sähköisesti kojelaudan katkaisijasta |
Automaattinen kaasupullonvaihtaja, sis. törmäysanturi ja EisEx |
Multimedia |
---|
Radio-/TV-valmius sis. 12 V ja 230 V pistorasian, 2 kaiutinta ohjaamossa, 2 etuvuoteella, 2 takana, radio- ja DVB-T2 -antennin |
Tekstiilit ja kalustesävyt |
---|
Kalustesävy Grand Oak |
Kangasyhdistelmä Janeiro |
Paketit |
---|
Laajempi vakiovarustus ilman lisämaksua |
Alusta |
---|
Mercedes-Benz Sprinter 3,5 t - 317 CDI - 125 KW/170 hv - Euro VI-E |
Mercedes-Benz Sprinter 4,43 t - 415 CDI - 110 KW/150 hv - Euro VI-E |
Mercedes-Benz Sprinter 4,43 t - 417 CDI - 125 KW/170 hv - Euro VI-E |
Kokonaismassa 3.880 kg (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Kokonaismassa 4.500 kg (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Alennettu kokonaismassa 3,5 t (Mercedes-Benz Sprinter 415/417 CDI) |
Alustan varusteet |
---|
Ulkoväri kristallinhopea metalli |
Automaattivaihteisto 9G-TRONIC sis. hold-toiminnon |
92 l polttoainesäiliö |
HYMER Premium Full-LED-ajovalot |
Kromikoristeet edessä (maskin ja sumuvalojen reunat) |
Halogeenisumuvalot |
LED-sumuvalot sekä staattinen kaarrevalo |
Keskuslukitus ohjaamon ja asuinosan sekä tallinovissa |
16" mustat kevytmetallivanteet ympärivuotisilla renkailla |
16" kevytmetallivanteet (hopea) ympärivuotisilla renkailla |
17" kevytmetallivanteet (hopea) kesärenkailla |
Täysautomaattinen ilmastointilaite THERMOTRONIC ja sadetunnistin |
Älypuhelimen säilytystaso langattomalla latauksella ja latausasteen näytöllä |
Kojetaulun latauspaketti: 2 x USB-C-liitäntä 5V / 1x 12V pistorasia |
Nahkainen ohjauspyörä (automaattivaihteiseen) |
Hylly kojelaudassa matkustajan puolella |
Aktiivinen etäisyysavustin DISTRONIC+ sis. ratin monitoiminäppäimet |
Aktiivinen jarruavustin |
Lisälämmitin (tukee lämmityslaitetta ajoneuvoa lämmitettäessä) |
Kori ulkoa |
---|
Markiisi adapterilla, kotelo valkoinen, 450 x 250 cm |
Markiisi adapterilla, kotelo hopea, 450 x 250 cm |
Vetokoukku, kuulapää irrotettavissa |
Jatkettu alusta sekä tallin kantavuus 450 kg |
Kattokaiteet takatikkailla ja katon alumiinisella turkkipellillä |
Kattokaiteet takatikkailla ilman katon alumiinista turkkipeltiä |
Kuljettajan oven sähköporras (tulee automaattisesti esiin ovea avatessa) |
Lasikuitukatto |
Hydrauliset tukijalat, sis. automaattisen vakautusjärjestelmän edessä ja takana |
Komfort-ulko-ovi ikkunalla, pimennysverholla, integroidulla roskakorilla ja 2-kertaisella lukituksella |
Komfort-tukijalat takana 2 kpl |
Polkupyöräteline 2 pyörälle, käsin laskettava, max kantavuus 50 kg |
Polkupyöräteline 4 pyörälle, max kantavuus 60 kg |
Lukittava lokero ohjaamossa oikealla puolella |
HYMER kaksoislasitettu panoraama-kattoluukku 80 x 50 cm takaosassa |
Turvalukko kuljettajan ja korin oveen |
Kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla (edessä) |
Fantastic Vent kattotuuletin keittiön ilmanvaihtoon |
Ohjaamon sivuikkunoissa ja kuljettajan ovessa kaksinkertaiset lasit |
Termopeite tuulilasin ulkopuolelle |
Kori sisältä |
---|
Pilotti-istuimissa istuinlämmitys ja ristiselän tuki |
ISOFIX - turvaistuinkiinnitys asunto-osan istuinpenkkiin |
Istuinryhmässä säilytystila sivussa sekä pehmusteiden alla |
Tuulilasin näkösuojaverho (alhaalta ylös vedettävä) |
Ulkosuihku tallissa |
Yläkaapisto alas laskettavan ylävuoteen sijaan (sis. kattoluukun keittiön yläpuolella) |
Laadukas, jatkettava pyöreä pöytä aidolla puupinnalla |
Avara tilantunne takana - ovettomat avohyllyt |
Takatallissa turkkipeltilattia ja huopaverhoilu |
Ohjaamon jalkatilan eristematto, irrallinen |
Oleskelu- ja makuutila & valaistus |
---|
Nostovuoteessa lautasjouset |
Takavuoteessa/-vuoteissa lautasjouset |
Manuaalisesti laskettava ylävuode, muutettavissa erillisvuoteiksi |
Ylävuoteen tikkaat |
XXL-vuode, erityisen suuri vuodeala sekä puolikorkea vaatekaappi (täyskorkean sijaan) |
Vuoteentekomahdollisuus L-istuinryhmästä, sis. alas laskettavan pöydän ja lisäpehmusteen |
Lisäpatja erillisvuoteiden väliin sekä integroitu komfort-porras |
Tunnelmallinen valaistuskonsepti: monitasovalaistus, jossa dynaaminen ja yksilöllinen valaistuksen säätö ja tunnelmallinen sokkelivalaistus |
Takavuoteen muotoon ommeltu lakana |
4 koristetyynyä päällisillä |
Keittiö |
---|
Liesi-/kaasu-uuniyhdistelmä |
Pesutila |
---|
Suihkualtaan puinen suojus |
Kiinteät asennukset & tekniikka |
---|
6 kW kiertoilmalämmitys 1.800 W sähkövastuksella ja 10l lämminvesivaraajalla |
Vesikeskuslämmitys |
Lämmönvaihtimen esivalmius Mercedes-Benz |
Ulosvedettävä kelkka kaasupulloille |
Kaasunsuodatin automaattiselle pullonvaihtajalle |
Kaasun ulosotto sulkuhanalla |
Asunto-osan toinen akku (95 Ah AGM) sis. 18 A lisälaturin |
HYMER Smart Battery -järjestelmä (50 Ah Lithium), sis. 18 A lisälaturin ja akkutietokoneen |
HYMER-Smart-Battery-järjestelmä (150Ah litium), sis. 18 A lisälaturin ja akkutietokoneen |
Asunto-osan kolmas akku ''HYMER-Smart-Battery-järjestelmä'' (150 Ah litium) |
Aurinkopaneelit 2 x 95 W, MPPT-säädin ja näyttö |
4 x 230 V / 1 x 12 V / 1 x kaksois-USB lisäpistorasia (sekä keittiön seinäverhoilu) |
Kattoon asennettava ilmastointilaite 2400 W |
WC:n ilmanvaihto |
Vedensuodatin raikasvesijärjestelmään |
Lämmönvaihdin vesikeskuslämmitykseen |
Asunto-osan kolmas akku (95 Ah AGM) |
Invertteri 12 V / 230 V, 1800 W, kytkee ensisijaisesti verkkovirtaan |
Takatallin lattiassa nestekiertoinen lämmitys |
Multimedia |
---|
MBUX 10,25" multimediajärjestelmä ratin monitoiminäppäimillä, puheohjaus, navigointi, DAB+, kosketusnäyttö ja peruutuskamera |
22" tai 32" TV-teline |
32" Smart-LED-tv integroiduilla kaiuttimilla, kaukosäädin, DVD-asema, HYMER Smart-multimediajärjestelmä Bluetoothilla (DVB-T/C, DVB-S2) sis. Receiver |
Toinen 22" LED-tv (TFT) makuutilassa integroiduilla kaiuttimilla, DVD-asema, DVB-T/C, DVB-S2, johdotus ja seinäteline |
Digitaalinen matala satelliittiantenni ilman viritintä |
Digitaalinen satelliittiantenni 80 cm peilillä, ilman viritintä |
Digitaalinen satelliittiantenni 80 cm peilillä, Twin LNB |
Tekstiilit ja kalustesävyt |
---|
Kalustesävy Noce Cognac |
Kangasyhdistelmä Lorane |
Kangasyhdistelmä Jandia |
Kangasyhdistelmä Grazia (Eco Tech -materiaali) |
Tekstiilinahka-/kangasyhdistelmä Dalana |
Tekstiilinahka-/kangasyhdistelmä Marquis |
Nahka-/kangasyhdistelmä La Paz |
Nahkaverhoilu Grigio |
Nahkaverhoilu Napoli |
Mattosarja Samona |
Mattosarja Laguna |
Paketit |
---|
Varustelinja Plus (Ajoassistenttipaketti Plus) |
Varustelinja Premium (Ajoassistenttipaketti Plus ja Premium) |
Komfort-paketti 4 |
Vapaana-paketti XL |
Vapaana-paketti litium |
B-Klasse MC I Arktis-paketti |
Laajempi vakiovarustus ilman lisämaksua |
---|
DAB-radiovalmius |
Puoliautomaattinen ilmastointilaite TEMPMATIC |
Monitoimiratti |
Vahvistettu etuakseli |
Vakionopeuden säädin sekä ratin monitoiminäppäimet |
Sähköinen pysäköintijarru |
a) Kaikki hinnat ovat sitoumuksettomia euromääräisiä ohjevähittäishintoja sisältäen arvonlisäveron ja rahdin Suomeen. Hinnat vaihtelevat maakohtaisesti johtuen mm. erilaisista vakiovarusteista, alv-kannoista, rahtikuluista ja muista maksuista. Tarkistathan lopulliset, ajantasaiset hinnat aina jälleenmyyjältämme.
*Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa on valmistajan asettama arvo, jota ajoneuvo ei saa ylittää kuormitettunakaan. Sen vuoksi se vaikuttaa luvalliseen matkustajapaikkojen lukumäärään, lisävarusteiden valintamahdollisuuksiin ja mahdollisen kantavuuden arviointiin.
Painoon ja ajoneuvon konfigurointiin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot löytyvät teknisten tietojen kohdasta Oikeudelliset huomautukset ja konfiguraattorista.
Matkailuautoa tai retkeilyautoa (jäljempänä: Matkailuauto) ostettaessa on erityisen tärkeää valita oikea pohjaratkaisu ja miellyttävä sisustus. Lisäksi myös painolla on olennainen merkitys. Perhe, ystävät, erikoisvarusteet, lisävarusteet ja matkatavarat – kaikille näille pitäisi olla tilaa. Samaan aikaan kokoonpanoon ja kuormaukseen liittyy oikeudellisia ja teknisiä rajoituksia. Jokainen matkailuauto on suunniteltu tietylle painolle, jota ei saa ylittää ajon aikana. Tämä herättää matkailuauton ostajissa kysymyksen: Miten minun on konfiguroitava ajoneuvoni niin, että siihen mahtuvat matkustajat, matkatavarat ja lisävarusteet omien tarpeitteni mukaan ilman, että ajoneuvo ylittää määritetyn enimmäispainon? Jotta päätös olisi sinulle helpompaa, annamme alla muutamia vinkkejä, jotka ovat erityisen tärkeitä, kun valitset ajoneuvon tarjonnastamme:
Kuvaus | Arvo |
---|---|
Hintaa) | 138.700 € |
Vakioalusta | Mercedes-Benz Sprinter 315 CDI |
Vetotapa | Etuveto |
kW (hv) | 110 (150) |
Pituus / leveys / korkeus (cm) | 719 / 229 / 298 |
Kokonaisleveys / sisäleveys (cm) | 219 / 212 |
Sisäkorkeus (cm) | 198 |
Akseliväli (mm) | 4000 |
Ajoneuvon massa ajokunnossa (-/+ 5%) (kg)* | 3093 (2938-3248)* |
Valmistajan määrittelemä lisävarusteiden suurin mahdollinen yhteispaino (kg)* | 30 |
Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa (kg)* | 3500 |
Suurin sallittu perävaunumassa (kg)* | 2000 |
Sallittu matkustajamäärä (kuljettaja mukaan lukien)* | 4 - 5 |
Eristyksen paksuus lattia/seinät/katto (mm) | 41 / 34 / 34 |
Tavaratilan luukku L x K (cm) | 99 x 123 |
Nostovuoteen koko P x L (cm) | 194 x 145 / 2x 194 x 65 |
Vuodekoko takana n. cm P x L | 197 x 86 / 189 x 86 |
Vuode keskellä P x L (cm) | 200 x 110 - 50 |
Vuodepaikat | 4 - 5 |
Pesutila L x S (cm) | 125 x 85 |
Vaatekaappi L x S x K (cm) | 56 x 70 x 83 / 51 x 74 x 67 |

Hintaa) | 141.200 € |
Vakioalusta | Mercedes-Benz Sprinter 315 CDI |
Vetotapa | Etuveto |
kW (hv) | 110 (150) |
Pituus / leveys / korkeus (cm) | 739 / 229 / 298 |
Kokonaisleveys / sisäleveys (cm) | 219 / 212 |
Sisäkorkeus (cm) | 198 |
Akseliväli (mm) | 4200 |
Ajoneuvon massa ajokunnossa (-/+ 5%) (kg)* | 3118 (2962-3274)* |
Valmistajan määrittelemä lisävarusteiden suurin mahdollinen yhteispaino (kg)* | 88 |
Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa (kg)* | 3500 |
Suurin sallittu perävaunumassa (kg)* | 2000 |
Sallittu matkustajamäärä (kuljettaja mukaan lukien)* | 3 - 5 |
Eristyksen paksuus lattia/seinät/katto (mm) | 41 / 34 / 34 |
Tavaratilan luukku L x K (cm) | 99 x 123 |
Nostovuoteen koko P x L (cm) | 194 x 145 / 2x 194 x 65 |
Vuodekoko takana n. cm P x L | 202 x 86 / 190 x 86 |
Vuode keskellä P x L (cm) | 200 x 110 - 50 |
Vuodepaikat | 4 - 5 |
Pesutila L x S (cm) | 90 x 80 |
Erillinen suihku L x S (cm) | 73 x 77 |
Vaatekaappi L x S x K (cm) | 71 x 70 x 83 / 51 x 74 x 67 |
Keittiö L x S x K (cm) | 93 x 98 x 93 |
Jääkaapin tilavuus (josta pakastelokero) (l) | 142 |
Vakiolämmitys | Kiertoilma, 6 kW |
Säilytystila kaasupulloille (täyttöpaino, kg) | 2x 11kg |
Raikasvesisäiliön kokonaiskapasiteetti (l) | 180 |
Raikasvesisäiliön ajon aikainen tilavuus (l) | 20 |
Harmaavesisäiliö (l) | 150 |
Asunto-osan akku (vakio) Ah | 95 AGM |
Pistorasiat 230 V/ 12 V/ USB | 4 / 2 / 4 |
Alusta |
---|
Mercedes-Benz Sprinter 3,5 t - 315 CDI - 110 KW/150 hv - Euro VI-E |
Alustan varusteet |
---|
Sileä alumiinipelti, väri Carrara valkoinen |
SLC-alusta (Super Light Chassis / superkevyt alusta) |
6-vaihteinen manuaalivaihteisto |
65 l polttoainesäiliö |
22 l AdBlue-säiliö |
Yläkiinnitteiset, ajoneuvon väriset lämmitettävät sähköpeilit laajakulmalla |
Mercedes-Benz äänieristys: moottoritilan ja alapohjan äänieristys |
Komfort-turva-alusta |
LED-päiväajovalot ja LED-vilkut integroitu HYMER-ajovaloihin |
Roiskeläpät etu- ja taka-akselilla |
Vetokoukun asennusvalmius |
16" peltivanteet täyspölykapseleilla ja ympärivuotiset renkaat |
Mukiteline säilytyslokeron sijaan |
Kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyt |
Juomateline ohjaamossa kuljettajalle ja matkustajalle |
Keyless Start (Start-Stop-näppäin helppoon moottorinkäynnistykseen) |
Lämminilmapuhallus, sähköinen |
ABS (lukkiutumattomat jarrut) / ASR (luistonesto) / EBV (elektroninen jarruvoimansäätö) ja ESP (elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä) |
Automaattinen ajovalojen säätö |
ECO-Start-Stop-toiminto |
Sivutuuliavustin |
Kori ulkoa |
---|
60 cm Maxi-ulko-ovi, jossa ikkuna pimennysverholla ja roskakori |
Sähköinen askelma, 1-portainen |
HYMER-monitoimitakavalot LED-hybriditeknologialla |
Kuljettajan ovi sähköikkunalla ja porrasvalolla |
Tallin kantavuus max 350 kg (lisähintaan 450kg). Ole hyvä ja huomioi akselipainot. |
Suuret tallinovet oikealla ja vasemmalla |
Suuri säilytystila, johon pääsy ulkopuolelta sekä erityisen syvä kellarilokero, johon pääsy sisältä |
Korin PUAL-sandwich-eristys alu/alu (lattia 41mm / seinät 34mm / katto 34mm) |
Lämmitettävä kaksoispohja sekä lattian kellarilokerot |
Lasikuituvahvisteinen kevytrakennepohja XPS-eristyksellä |
Kirkaslasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla takavuoteiden yläpuolella |
Maitolasinen kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla pesuhuoneessa |
Maitolasinen kattoikkuna 40 x 40 cm suihkun yllä, sis. pimennys- ja hyönteisverhon sekä vaatetangon |

Markiisi adapterilla, kotelo valkoinen, 500 x 250 cm |
Markiisi adapterilla, kotelo hopea, 500 x 250 cm |
Vetokoukku, kuulapää irrotettavissa |
Jatkettu alusta sekä tallin kantavuus 450 kg |
Kattokaiteet takatikkailla ja katon alumiinisella turkkipellillä |
Kattokaiteet takatikkailla ilman katon alumiinista turkkipeltiä |
Kuljettajan oven sähköporras (tulee automaattisesti esiin ovea avatessa) |
Lasikuitukatto |
Hydrauliset tukijalat, sis. automaattisen vakautusjärjestelmän edessä ja takana |
Komfort-ulko-ovi ikkunalla, pimennysverholla, integroidulla roskakorilla ja 2-kertaisella lukituksella |
Komfort-tukijalat takana 2 kpl |
Polkupyöräteline 2 pyörälle, käsin laskettava, max kantavuus 50 kg |
Polkupyöräteline 4 pyörälle, max kantavuus 60 kg |
Lukittava lokero ohjaamossa oikealla puolella |
HYMER kaksoislasitettu panoraama-kattoluukku 80 x 50 cm takaosassa |
Turvalukko kuljettajan ja korin oveen |
Kattoikkuna 40 x 40 cm pimennys- ja hyönteisverholla (edessä) |
Fantastic Vent kattotuuletin keittiön ilmanvaihtoon |
Säilytystila lattian alla etumatkustajan puolella |
Ohjaamon sivuikkunoissa ja kuljettajan ovessa kaksinkertaiset lasit |
Termopeite tuulilasin ulkopuolelle |
Kori sisältä |
---|
4 matkustajapaikkaa |

Ajoneuvon massa ajokunnossa (-/+ 5%) (kg)* | 3158 (3000-3316)* |
Valmistajan määrittelemä lisävarusteiden suurin mahdollinen yhteispaino (kg)* | 48 |
Suurin teknisesti sallittu kokonaismassa (kg)* | 3500 |
Suurin sallittu perävaunumassa (kg)* | 2000 |
Sallittu matkustajamäärä (kuljettaja mukaan lukien)* | 3 - 5 |
Eristyksen paksuus lattia/seinät/katto (mm) | 41 / 34 / 34 |
Tavaratilan luukku L x K (cm) | 90 x 115 / 90 x 94 |
Nostovuoteen koko P x L (cm) | 194 x 145 / 2x 194 x 65 |
Vuodekoko takana n. cm P x L | 195 x 150 |
Vuode keskellä P x L (cm) | 200 x 110 - 50 |
Vuodepaikat | 4 - 5 |
Pesutila L x S (cm) | 90 x 80 |
Erillinen suihku L x S (cm) | 73 x 77 |
Vaatekaappi L x S x K (cm) | 23 x 60 x 115 / 23 x 60 x 115 |

Korkeussäädettävä saarekevuode takana |