Uusin standardi

Mobiili matkustaminen on elämäntapa, joka kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Asetetaan uusia vaatimuksia, uudet ideat ja teknologiat luovat ennalta aavistamattomia mahdollisuuksia. Jo 50 vuoden ajan HYMER on kehityksen kärjessä ja se antaa tulevaisuudelle aina uusia, suuntaa-antavia impulsseja. 3 tonnin luokka on vain yksi niistä.

Matkusta ympäristöystävällisemmin.

Se on nykyään ongelmatonta ensimmäisellä toimintakelpoisella hybridiajoneuvolla Bad Waldseen maailmasta: valinnaisesti dieselmoottorin sijaan se voidaan kytkeä pelkästään sähkökäyttöiseksi – ja tällöin ajoneuvon päästöt ovat nollassa.

Luksusta on, kun ei tarvitse luopua mistään.

Tämä on vakio ”3 tonnin luokan keksijällä”. Näin esimerkiksi uusi Exsis-t jää suurellakin lastilla maagisen 3,5 tonnin rajan alle. Näin HYMER on jälleen edelläkävijä painon osalta.

Vähemmän painoa, enemmän mukavuutta.

Huonekalut erittäin kestävällä kennorakenteella tai täysvaahtoinen PUAL-seinärakenne – innovatiivinen kevytrakennusmenetelmä tekee matkustamisesta HYMERILLÄ vieläkin kevyempää.

Kaikki sopii täydellisesti.

Korkealaatuisella kalustevalmistuksella on HYMERILLÄ pitkät perinteet. Kaikista kalusteosista valmistamme 90 % itse omalla tehtaalla – nykyaikaisimmilla valmistusmenetelmillä ja materiaaleilla. Ja kaikki helat ovat parasta kotitalouslaatua.

Täyspainoisesti turvallista matkustamista.

Turvallisuus ei saa olla pelkkää sanahelinää tulevista ratkaisuista. Siksi jokainen HYMER täyttää jo nyt vakiona olevalla turvallisuuspaketilla turvalisävarusteita koskevat vaatimukset, jotka tulevat pakollisiksi vasta vuonna 2014.

Parhaimmat tulokset:

Hymermobilille ei ole mikään ongelma: jokainen HYMER käy läpi erilaiset kestävyystestit, esimerkiksi kovan kylmyystestin. Sen jälkeen työntekijämme tarkastavat henkilökohtaisesti jokaisen ajoneuvon.

Takuulla tiivis.

PU-vaahdolla, jonka kennot on suljettu, ulkopinnat ovat täysin vesitiiviitä. Tämän HYMER varmistaa kuuden vuoden tiiviystakuulla. Näin ei mikään vesi voi pilata lomaa.

Tuplalasit

Ajoneuvoissa on kaksinkertaisilla akryylilaseilla varustetut korkealaatuiset kehysikkunat. Näin HYMER on asettanut vakiovarustuksessaan jälleen yhden virstanpylvään.

Paljon tilaa

HYMER on keksinyt puoli-integroitujen matkailuautojen ylävuoteen. Yläkerrassa oleva vuodepaikka ei vie tilaa oleskelutasosta ja helpottaa pohjaratkaisun sisustusmahdollisuuksia.

Hyvin päällystetty

Katon ja alapohjan lasikuituvahvisteisen pinnoitteen sekä muiden lasikuituosien ansiosta ruosteella, kylmyydellä tai materiaalin väsymisellä ei matkailuautossa ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Näin se on suojattu myös kivien ja tiesuolan aiheuttamilta vaurioilta (mallista riippuvainen).

Made by HYMER

Korkealaatuisella kalustevalmistuksella on HYMER-yhtiössä pitkät perinteet. Kaikista kalusteosista valmistamme 90 % itse – nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä ja materiaaleilla. Kaikki helat ovat kotitalouslaatua.

Matkailuautoalan pioneerina on HYMER kuluneina vuosikymmeninä kehittänyt lukuisia vallankumouksellisia uudistuksia, jotka ovat pysyvästi lyöneet leimansa automatkailun kulttuuriin. Kampikattoluukku, pyöränkotelo-jääkaappi ja alas laskettava ylävuode ovat siitä vain muutamia tyypillisiä esimerkkejä.

Tähän päivään mennessä saavuttamaton on Bad Waldseen ajoneuvojen innovatiivinen rakenne täysvaahto-PUAL-seinärakenteilla, lämmitetty kaksoispohja ja ainutlaatuinen HYMER-liimausteknologia. Se luo mukavuutta joka ympäristössä: lomanautinnon vuodenaikojen rajoitukset ovat menneisyyttä.

Tulevaisuudessa ekologinen näkökohta on vielä enemmän kuin koskaan suunnittelun keskipisteessä; ennen kaikkea kysymys suurimmasta mahdollisesta energiatehokkuudesta. Tässä HYMER on käyttänyt jo vuosien ajan moderneinta LED-valaistusta. Myös maailman ensimmäinen matkailuauto hybridikoneistolla – Hymermobil B-Klasse – on jo prototyyppinä. Sama mihin tulevaisuudessa matka johtaa, HYMER osoittaa edelleen tien kehityksillään.

HYMER-laatu: aina erinomainen.

1. 1. sija luokassa HYMER B-Klasse SL promobil-lukijavalinnassa 2012

2. 1. sija luokassa HYMER S-Klasse promobil-lukijavalinnassa 2012

3. European Innovation Award 2011

4. ”Deutsche Standards” valitsevat HYMERIN ”Vuosisadan merkki 2010”

HYMER arvormaailma - lue lisää

Parasta mukavuutta
Erinomainen taloudellisuus
Uusin standardi
Yhteisö ja huolto